Uteliaana kevätesikkona
Miten kaunis nimi! Kevätesikko. Kevät on toisinaan uneliasta odottamista, kun talvihorros riisuu viimeisiä kerroksiaan ympäristöstämme ja mielestämme. Kevät on samanaikaisesti tulvillaan lupausta kesästä, lämmöstä, vihreydestä ja valosta. Sana esikko maalaa mieleeni kuvan herkistä ensiaskelluksista, rohkaistumisesta ja kasvusta.
Odotan kevätesikkojen puhkeavan kukkaan. Ensin vihreän lehden suojissa, keltaisina nuppuina. Ehkä pieni vesipisara nojaten nupulla. Heijastaen siinä kuin suurennuslasin linssi ja esitellen nukkaista ja huokoista terälehden pintaa. Viileää kevättuulen keinutusta uhmaten. Uuden edessä. Mullan tuoksussa.
Siitä lähtien, kun kevät kurkistelee lumen alta, moni meistä odottaa malttamattomana hetkeä, jolloin saa laittaa kädet multaan, haravoida ja istuttaa taimia ja perata pois vanhoja. Tai lähteä metsään kuuntelemaan lintujen musikaaleja, metsäojiin pursuavan veden solinaa ja tuntemaan auringon lämmittämien sammalmättäiden ja puiden kaarnan tuoksua. Tämä kaikki tapahtuu päästäksemme luonnon kanssa yhteyteen. Maadoittuaksemme, muistuttaaksemme itseämme, että olemme osa luonnon voimaa tässä ja nyt ja tunteaksemme kehossamme sen alustan mistä ponnistamme kohti uutta.
Toisinaan havahdumme uuden alkuun vasta kriisien kautta. Mielemme on taipuvainen tyytymään, turtumaan ja tottumaan kaikkeen siihen mitä ympärillämme on. Kiitollisuus jää suorittamisen ja puskemisen jalkoihin, ja tallaantuu epäuskon ja vauhtisokeuden alle. Itsellemme ja muillekin vahingolliset uskomuksemme ja opitut käyttäytymismallimme voivat olla niin monilla kerroksilla kuorrutettuja, että vasta äkillinen kriisi tekee kuoreen särön ja havahdumme sellaisiin ajatuksiin ja tunteisiin, joita emme tienneet tai rehellisemmin sanoen muistaneetkaan olevan olemassa. Kriisin myllerrys, raapiva kyseenalaistaminen ja toisinaan hukuttavalta tuntuva häpeä tekee meille palveluksen ja parhaimmillaan avaa meille uuden, mullantuoksuisen kasvualustan. Alamme ymmärtää itseämme paremmin ja rehellisemmin. Nämä kerrosten alta heräilevät aidot tunteet ja lisääntyvät aistimukset juuri siinä hetkessä olevasta ojentavat sinulle käden ja sanovat ole hyvä, rohkene tehdä tästä omannäköisesi elämä, tämä on sinun kasvualustasi.
Taimi kerrallaan vanhoja rikkaruohoja poistaen tulet luomaan kokonaisen puutarhan maailmankaikkeuden
mahdollistamana.
Uteliaisuus uusia asioita, ilmiöitä ja kokemuksia kohtaan voidaan toisinaan tulkita myös levottomuudeksi tai tyytymättömyydeksikin. Etkö jo voisi olla, mitä nyt vielä! Siinä tapauksessa kyllä, jos mieli hamuaa niin materiaalista kuin henkistä saavuttamista vain itsensä vuoksi, eikä suostu tai pysty pysähtymään ja katsomaan ihaillen matkan tekoa ja maisemaa ympärillä. Kokemaan iloa, mielihyvää tai onnellisuutta askelluksista.
Olen toisinaan malttamaton ja kovin halukas kurkistelemaan tulevaan, eteen- ja ylöspäin. Kun tunnen ja koen syvästi iloa, läheisyyttä, kaipuuta, surua, häpeää tai onnellisuutta niin tiedän olevani elossa.
Uudistuminen ja elinvoiman energia on minulle liikettä, ja eteenpäin työntävää voimaa ja samalla herkkyyttä nähdä ja kuulla. Miten tuttua onkaan turhautuminen ja hämmentävältä tuntuva pysähtyneisyys, jotka sietämättömän pitkään piilottavat muutoksen ja hiljaisuudessa tapahtuvan kasvun, kunnes on uuden vaiheen tai oppiläksyn ensi-illan aika. Ja voi sitä riemua, kun syntyy oivallus siitä, että näinhän tämän pitikin mennä. Tänne asti minun piti tällä kertaa tulla, ehkä venyäkin ja antaa poskien poltella, ja sisäisen ääneni noitua, että pitikö taas ryhtyä tällaiseen. No piti, ihan elämän itsensä tähden.
Sielun Peili -lehti 2/2022