Uskallatko elää?

Viime päivinä olen useamman kerran kuullut kysymyksen Apua, miten sä uskallat? Miten sä pystyt tekemään noin?

Tämä teema ja nuo kysymykset ovat soineet mielessäni ja yhtäkkiä tajusin: se on vähän sama kuin minulta kysyttäisiin että miten sä uskallat elää? Sillä siitähän on kysymys. Uskallanko antautua sille riskille, että pelottaa tai hävettää tai tulee esiin kaikenlaisia tuntemuksia? Ja koska tuo kaikki tuntuu mielessä ja kehossa niin sen vuoksi tunnen todellakin eläväni. Sitä usein puntaroi mielessään valintojen vaakakuppeja ja päätyy mielestään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun, tai siihen turvallisimpaan. Uskaliaat valinnat vievät sinut pois omalta mukavuusalueeltasi, totutusta ja rutiinista, ehkä jopa kyllästymisestä.  Ja silloin kehosi ja mielesi huomaa olevansa hereillä, ja aistisi skarppaavat.

Elinvoima ja elämän virtaava energia tuntuu joka solussani silloin, kun tartun kiinni niihin asioihin, joilla on minulle merkitystä ja joiden ”lopputuloksesta” en voi olla täysin varma. Tai mistä sitten voi ylipäätään olla varma mutta jolla on merkitystä niin paljon, että otan ne ensiaskeleet. Vaikkapa rohkaistumalla soittamaan ihmiselle, jonka taitoja ihailen mutta ajattelen, että no eihän hän nyt kumminkaan…. ja sitten soitan. Ilmoittaudun koulutukseen, vaikka tiedän jo valmiiksi toteavani etten osaa, en tiedä, en ole kuullutkaan mutta opin, haluan tietää, taidanpa onnistua jne. Sydän tykyttää, poskia lämmittää ja samalla pelkään pahinta ja odotan parasta. Tässä kohtaa kysyn monesti itseltäni, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua?! Kun ensin olen saattanut kysyä, että miksi ihmeessä ryhdyin tähän 😊

Mitä JOS… ilmoittaudut kurssille, haet uutta työtehtävää, menet teatteriin yksin vaikka et ikinä ennen ole tehnyt niin, ostat työkalun tai välineen jolla alat toteuttaa suunnitelmaasi ja tavoitteitasi? Kerrot vaikkapa jollekin luotettavalle ihmiselle suunnitelmistasi tai teet jotain mitä et vielä hetki sitten rohjennut edes ajatella tekeväsi? Ja nyt puhun tietenkin myönteisellä tavalla vaikuttavista ja virtaavista asioista. Eikä sen tarvitse olla tekemistä ensinkään, vaan päinvastoin – se voi olla myös rohkeutta kieltäytyä jostain. Ja meille kaikille nämä ovat erilaisia asioita!! Niitä asioita, joita aivan liian usein työnnämme syrjään, jätämme toteuttamatta ja sitten suremme, kadumme tai harmittelemme kun en sittenkään uskaltanut.

Seuraava kysymys onkin, että koska sitten? Koska elämä on tässä ja nyt.

Omalla kohdallani ei puhuta vuorikiipeilystä, laskuvarjohypystä tai syvänmerensukelluksesta vaan siitä, että altistan ja olen aina altistanut itseni uusille kokemuksille, haasteille, työtehtäville, valmennuksille, hiljentymiselle, yleisölle, ihmissuhteille jne ja nyt viimeisimpänä – julkaisemalla kirjan, josta oma kokemukseni juuri tällä hetkellä on, että olen hyvin haavoittuvaisella maaperällä ja epävarmuuden riipivä tunne on tuossa olkapään takana hetkittäin ilkkumassa. Ja silti intuitioni kertoo, että nyt vain menet tätä kohti. Kirja, joka on omista ajatuksistani, pohdinnoistani, kokemuksistani siirtynyt kynäni kautta paperille ja sen jälkeen monien vaiheiden jälkeen julkisesti luettavaksi teokseksi. Se on pelottavaa ja kiehtovaa yhtä aikaa. Ja silti olen tiennyt jo kauan, että totta kai teen näin. Näin on tarkoitus.

Miksi toiset meistä sitten tarttuvat näihin pieniin suuriin hetkiin ja maailmankaikkeuden eteen tuomiin signaaleihin ja toiset ummistavat silmänsä tai pohdinnan jälkeen sanovat: ei kiitos – en voi, en pysty, en uskalla? Yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta että se on monien osien summa ja pohjalla on monia tunteita ja uskomuksia, jotka ohjaavat valintojamme. Ja tiedän, että näihin voi myös vaikuttaa itse. Ja muutosta voi harjoitella.

Haluan rohkaista jokaista, joka vielä epäröi tai pitää kiinni uskomuksestaan ettei voi. Että jättää kokematta, odottaa että joku hakisi kotoa, että kauan sitten jollain leimalla leimattuna ei uskalla edes kokeilla. Meistä jokainen kokee samanlaisia ja erilaisia tunteita ja pettymyksiä ja onnistumisia. Ja se on sitä elämää itseään! Vastuu on meillä itsellä, ja toisinaan on kuunneltava vain omaa ääntään ja mentävä sitä kohti. Poskien punerruksesta huolimatta totean, että se on sen arvoista.