Päivänvaloon
Aamuauringon säteet siloittavat mieltäni, joka yöllä suden hetkenä kaappasi kaikki kehoni solut mukaansa. Tunnistat ehkä sellaiset hetket aamuyön hiljaisina tunteina, jolloin kaivautuessasi peittosi sotkuisista solmuista toivot näkeväsi edes rippeitä järkevästä aikuisesta minästäsi. Missä delete-näppäimet, peruuta ja juokse?!
Pelkomöröt ovat kömpineet esiin piiloistaan, joita päivänsäteet eivät muistaneet olevan olemassakaan. Ja mitä ne kantoivat mukanaan säkeissään? Häpeää. Tuskastuttavia hikipisaroita ja rahisevaa kuivuutta kurkussa aiheuttavat häpeän säkit ammottivat synkkinä edessäni. Noihin syviin aukkoihin ihminen humpsahtaa omien odotustensa ja vahingollistenkin uskomustensa vuoksi. Häpeä on yksi ihmisen hankalimmista tunteista ja häpeän tunne pelkää päivänvaloa, kohtaamista, huumoria ja rakkaudellista myötätuntoa. Niistä se kutistuu ja saattaa jopa hävitä. Ja koska olen edelleen oppimatkalla, haastavat nuo tunteet toisinaan yhteiseen tanssiin.
Ja miksi nuo möröt sitten ryömivät esiin? Meidän omilla päämme sisäisillä tarinoilla ja totuuksilla on lukemattomia sävyjä ja ulottuvuuksia ja näkökulmia, ja saatuaan sanojen muodon ne ovat itsellesi totta ja altistut haavoittuvuudelle. Minuutesi on hyvin auki.
Omalla kohdallani kirjallinen teokseni ja tarinani ovat astuneet päivänvaloon. Niitä ei voi enää sulloa säkkeihin. Niiden tarkoitus on koskettaa ja liikauttaa lukijaa ja kuulijaa. Niillä on halu synnyttää vastaanottajassaan havahtumista, tunteita ja ajattelua, joka lähentäisi itseään itselleen ja saisi aikaan myötätuntoa ja ymmärrystä ihan jokaiseen arkipäivään.
Mörköjen yöllisessä kohtaamisessa taklaan ensimmäisenä säkkien Täytyy ja Pitää -sisällöt. Ne ovat uskomuksia, jotka eivät palvele enää minua. Seuraavaksi katson silmästä silmään Eihän noin voi tehdä -mörköä. Kukaan ulkopuolinen ei pysty määrittelemään minua, tunteitani ja ajatuksiani. Vastuu on minulla. Hymyilen jo vapauden ilmavirralle!
Kun käännän ympäri viimeisen säkin, Ei ole mahdollista etkä edes uskalla-rienaajat katoavat öiseen hiljaisuuteen. Tämä on minun seikkailuni, jonka voin elää juuri niin suurella lempeydellä ja rohkeudella, kuin haluan.
Elämässä on lukemattomia tilanteita, jolloin häpeä voi nostaa päätään ahdistuksen, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteen muodossa. Rajoittava ja kaventava tunne on hyvä tutkia. Häpeän monimutkainen verkko vaikuttaa mm. miellyttämisen, työuupumuksen ja riippuvuuksien taustalla. Huh huh, että olenkin harjoitellut näitä kaikkia. Ja myös tunnistamista itsestäni käsin, jolloin voi antaa mörköjen tulla ja mennä.
Ojennan omalta osaltani käteni sinulle, joka vielä epäröit ja etsit, mutta aistit, että muutoksen väreily on olemassa. Ohjaustyö on vierellä kulkemista, jakamista, vahvuuksien ja voimavarojen esiin nostamista.
Kun on itsensä kanssa sujut, elämä on niin paljon hauskempaa ja helpompaa!