Välttelyn hiotut kuviot

Näin vuoden pimeimpien iltojen iloksi siirryn niin usein kuin mahdollista nauttimaan ja tutkimaan erilaisia todellisuuksia kirjojen kautta. Hyvä ja innostava kirja tarjoilee vaihdellen pieniä oivallusten siemeniä tai kokonaisten löytöjen iloa, heureka! Näiden löytöjen soveltaminen ja yhdisteleminen niin omaan elämääni kuin ympärilläni vaikuttaviin elämäntarinoihin on kiehtovaa. Ja niinhän se on, että niille asioille, joille olet omistautunut ja jotka herättävät sinussa palavaa mielenkiintoa ja innostusta, löydät myös aikaa.

Viimeisin lukukokemukseni heitti minut keskelle niinkin inhimillistä ja monipuolista aihetta kuin vältteleminen. Taitaa olla meille kullekin tuttu sana.  Tiedän olevani aikaansaava ja tekevä ihminen, mutta kyllä toisinaan tulee vastaan asioita ja tehtäviä, joiden aloittamista tai käsittelyyn ottamista siirrän eli välttelen. Siinä sitä sitten milloin pyyhkii pöydän kantta tai päättää järjestellä papereita mapista toiseen, selailla somea tai huomaa muuta ”kiireellisempää” tekemistä. Saman tien alkaa myös hiljainen tyytymättömyys itseen koputella sisimmässä. Jokin syvempi tunne etsii ulospääsyä tietoisuuteen. Välttelyyn liittyy toisinaan voimattomuuden tunne liian ison kokonaisuuden edessä, ja ainoa ratkaisuhan on silloin aloittaa vain jostakin.  Kun pilkkoo kokonaisuuden pieniin osiin, niin se on helpompi käsitellä sopivan kokoisina annoksina ja saattaa loppuun. Epäilys omista kyvyistä tai riittävästä tieto-taidosta, itsekritiikki ja perfektionismi voivat hyydyttää toimeen ryhtymisen. Faktoihin ja kokemuksiin nojaten sitä tietää kyllä, onko tarpeen valmistautua lisää tai harjoitella enemmän vai onko välttelyn syy sittenkin itselle asetetuissa kovissa odotuksissa. Epäonnistumisen pelko minkä tahansa itselle merkityksellisen asian kohdalla sekä arvostelun kohteeksi asettuminen tuo esiin inhimillisen haavoittuvuuden ja voi johdatella meitä aina häpeän tunteen äärelle asti.  Silloin on hyvä pysähtyä ja katsoa hetki totuutta silmiin. Sanotaan, että häpeä ei kestä päivänvaloa. Häpeän valoon tuominen voi tapahtua kirjoittamalla tuntemukset sanoiksi ja vähintäänkin itselle näkyväksi tai purkamalla ja puhumalla tunteistaan luotettavien ja empatiaan kykenevien ihmisten kanssa.

Lähimmässä ihmissuhteessakaan ei hankalilta aiheilta tai tuntemuksilta pääse karkuun väistelemällä. Suhteen toki usein toivoisi toimivan ja rullaavan luonnostaan, ilman suurempia ponnisteluita. Sitähän tunnetaan toistensa hyvät ja huonot puolet, lempiruuat, inhokkitehtävät ja triggerit. Mutta tunnetaanko tärkeimmät tarpeet ja toiveet? Äänen lausumaton tai tuskaisesti esitetty kysymys ihmissuhdekriisin keskellä kuitenkin monesti on: ”Miten tässä näin kävi?” Jos kerran aikanaan on mielestään sopivan kumppanin löytänyt, niin miten tästä on yhtäkkiä tullut näin vaikeaa?

Hankalat ja kipeät tunteet kuuluvat suhteeseen, eivätkä ne välttelemällä katoa. Kumppanuus ja yhteiselo nostaa esiin molempien piilotetut tunteet, käyttäytymismallit ja tarpeet ja haastaa riisumaan näiden suojaksi keräämiämme kerroksia ja naamioita. Jos avoimuus ja toistensa rehellinen kohtaaminen ei onnistu, niin läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne kärsii. Pelkkä väistelevä toteamus, että ”Katsotaan sitten joskus!”, jättää toistuessaan tarpeet ja toiveet kuulematta ja huomioimatta. Kuuleminen ja ymmärtäminen ei ole helppoa, mutta yhteisellä tahdolla opittavissa. Uskallus ja halu yhteisistä askeleista sopimiseen, kiitoksen antamiseen ja hyvän huomioimiseen on ihmissuhteen kasvualusta. Rehellistä ja kuuntelevaa läsnäoloa arvostaa meistä jokainen.

Omat pelot ja toisinaan myös ymmärtämättömyys saa joskus ihmisen kehittämään huippuunsa hiottuja tapoja välttää kohtaamista ja läheisimmän ihmisen silmiin katsomista, sitä toisen totuutta. Ihmissuhteessa saa ja kuuluu tulla tuumaustaukoja ja päivityksiä, koska meistä jokainen muuttuu ajan ja olosuhteiden myötä.

Ja tässäkin lajissa olemme useimmat itseni mukaan lukien oppimisen, ihmettelyn ja kasvamisen tiellä. Ymmärrys ja vastuu itsestä ja omista valinnoista sekä omana itsenään olemisen vapaudesta on inhimillisen hyväksynnän kautta lisääntynyt. Tämä kokonaisuuden runsaus ja rikkaus – kanssakulkijoiden ja matkaansa jo jatkaneiden vaikutus, rakkaus ja opetukset sekä ympäristön, tapahtumien ja sisäisen tunnemaailmani kokemus on osa minua ja olemassaoloani, mitä elämäksikin kutsutaan. Kiitollisena tästä kaikesta tartun kohta seuraavaan kirjaan ja rohkaisen jokaista kohtaamisiin.