Pohjalaisen naisen tekstit niputtavat yhteen tähän mennessä elettyä elämääni, ajatuksiani ja syvien tunteiden kohtaamista. Sitä eletyn elämän kirjoa niin selittämättömäksi jääneistä kivuliaista kokemuksista kuin onnellisuuden hetkistäkin.
Pohjalaisen naisen ääni ei ole kuitenkaan pelkästään vain minun – pohjalaisen naisen. Lukemattomissa sydäntä koskettavissa keskusteluissa ja pysäytetyissä elämäni hetkissä on voimakas, lohdullinen ja yhteisöllinen naiseuden ääni. Naisten moniulotteinen herkkyys, voima, sitkeys ja yhteiskunnallinen merkitys on loputon runsauden lähde. Miten upeita, lahjakkaita, syvästi tuntevia, rakastettuja, kaltoinkohdeltuja, elämänviisaita ja kaikenikäisiä naisia olen tavannutkaan ja tapaan jatkuvasti työni, harrastusteni ja ohjausteni parissa ja tietenkin läheisinä ystävinä, sukuni naisista puhumattakaan. Teidän kaikkien jakamat elämäntarinat sekä kuulluksi tulemisen että kuulematta jäämisen heijastukset näkyvät runoissani.
Kokemusten ja läpielettyjen tapahtumien jättämät tunnejäljet seuraavat meidän kaikkien mukana parisuhteisiin, vanhemmuuteen, ystävyyssuhteisiin ja työpaikoille – halusimme tai emme. Niitä voi yrittää hallita ja hillitä tai piilottaa mutta varmaa on, että tunteet vaikuttavat joko avoimesti tai tihkumalla kehonkielen ja sanojen kautta kaikissa tilanteissa.
Uskallus ja rohkeus tuoda tunteitaan esiin heijastelee usein elinympäristöämme. Kyky ja taito taas on pitkälti lapsuudessa opittua, ja eri sukulinjoissa on erilainen määrä rasitteita niiden peittämiseksi ja piilottamiseksi tarkoituksenaan selviytyä elämän kivuista ja kohtaloista paremmin. Ajatus siitä, että kun ei anna tunteille valtaa niin karaistuu ja selviää vastoinkäymisistä helpommalla, kuulostaa tutulta monelle eri sukupolvelle. Ja silti, vahvimpienkin muurien takana asuu tunteva ihminen.
Me kaikki varmasti tiedämme, että lähimpien ihmisten kanssa kiukku, pelot, häpeä ja muut vaikeat tuntemukset nousevat näkyviin. Toiset meistä kääntyvät niiden kanssa sisäänpäin ja toiset saavat sanottua kaiken, oleellisen ja epäoleellisen sen enempää miettimättä. Kukaan meistä ei osaa aina valita sanojaan oikein ja anteeksi pyytäminen on tärkeää ja hyvä alku. Viimeistäänkin ylilyöntien kohdalla pitää pysähtyä miettimään, mistä tässä oikeasti oli kysymys? Onko ryöpsähdyksen, harmituksen tai väärään osoitteeseen heitetyn huonotuulisuuden takana jotain ihan muuta kuin mitä itsellesikään kerrot tai selität?
Itsetuntemus ja itsensä arvostaminen on ollut omalla kohdallani suurimpia vaikuttajia myös siihen, etten imuroi itseeni toisten pahaa oloa kannettavakseni tai syyllistä itseäni muiden tunteista. Se ei silti poissulje empatiaa, myötäelämistä, kuuntelua tai auttamista. Oman ja läheisten hyvinvoinnin kannalta on valtavan iso oivallus ja muutos, kun pystyy kohtaamaan toisen malttaen ja antaen hänen tunteilleen tilaa ja sanoen ainakin mielessään, että okei, tässä minä olen – ei ole mitään hätää – niin mitä tapahtuukaan?? Yleensä puolustusmekanismit laskevat ja oikeaan tunnetilaan pääsee kiinni ja löytyy jopa sanat, jolloin ymmärrys kasvaa ja samalla mahdollisuus muutokselle.
Uskon vahvasti, että jokainen arvostava kohtaaminen on ainutlaatuinen tilaisuus jättää toiseen ihmiseen hetkellinen tai jopa lähtemätön hyvä jälki. Ja inhimillistä on myöntää, että aina se ei onnistu ja jokainen meistä on täällä oppimassa. Ja jokaisella on oikeus yrittää uudelleen. Meistä itse kukin voi tarjota toisilleen voimaa, ohjausta, lämpöä ja tukea. Ja sitä kautta antaa myös toiselle mahdollisuus avata ja kohdata omat tunteensa.
Ja hei – teethän saman itsellesi?! Et solvaakaan itseäsi suohon epämiellyttävien tuntemusten hetkellä, vaan pysähdyt ja kuuntelet mistä tunteesi kertoo, mitä aidosti on sen takana, mikä on sen perimmäinen tarkoitus? Ymmärryksen lisääminen itseä ja omia tarpeita kohtaan tavalla tai toisella on rakkauden teko, ja se heijastuu muihinkin ympärillämme.